Ämpärijono

Ämpärin jonotus. Ilmaisen ämpärin jonotus. Ihmisenä olemisen mutaisa pohja. Ajatelkaa nyt. Ilmainen, tyhjä ämpäri. Siellä sitä joku herää, syö aamiaisen, pukeutuu, ja kaikki ämpärin hakua varten. Syynää julkisten kulkuneuvojen reitit ja ajat, että miten kätevimmin pääsisi. Tai jos täydestä hulluudesta puhutaan, ajaa paikalle omalla autolla. Miksi? Ämpärin tähden! Jotta saisi ilmaiseksi muovisen kantoastian, jossa on sanka! Ja jonka väriä ei edes saa itse valita.

Ämpäri! Hyvänen aika sentään. Eikö meillä kaikilla nyt sen verran ole kolikoita taskunpohjalle kertynyt, että itse voisi käydä sen parin euron ämpärin hakemassa lähimmästä sekatavarakaupasta. Sehän on niin rumakin, tavallinen ämpäri. Ja mihin sitä ikinä tarvitsee? Oksennustaudissa sängyn viereen. Marjametsään. Jäälyhtyjen tekemiseen helmikuussa.

Ja näiden muutaman epätodennäköisen tapahtuman tähden kokonainen puolikas päivä jonkun jättimarketin avajaisjonossa. Joutomaalle rakennetun ruman kauppakompleksin huoltopuolen seinustaa madellen, raivatun jättitontin rajaan pystyyn jätettyjä koivunrankoja tuijotellen, vierestä suhaavan moottoritien ulinaa kuunnellen. Vettä tihuuttaa. Varpaisiin hiipii kylmä, hanskat jäi kotiin eikä pipoa missään.

Ja koko ajan saa jännittää, että riittääkö minulle, mahdanko olla sen kahdensadan, viidensadan, tuhannen ensimmäisen joukossa, ja mitä sitten jos en olekaan, jos ei minulle riitä, käännynkö kannoillani? Vai sittenkin lämpimään tuohon paljon luvanneeseen kauppaan, joka ensitöikseen minut petti?

Ja onni jos käy, niin siellä sitä sitten mennään, pitkin parkkipaikkaa, toisten samanmoisten seassa, ämpäri keikkuen, tyytyväisenä. Miten noloa, alusta loppuun saakka noloa.

Niin, eihän siinä äkkiseltään mitään järkeä ole. Ämpäri, pelkkä ämpäri. Että voiko ihminen alemmas vajota. Voiko ahneempi olla, että ämpärin perässä. Voiko typerämmäksi arki käydä ihmisellä.  Ja ihminen, se on sentään käynyt kuussa ja keksinyt rokotteen, sotia aloittanut ja niitä osannut sopia, kehittänyt sellaisenkin asian kuin osakefutuuri. Ja nyt sitten, ravassa, kurassa, tuiskussa, tuulessa se seisoo, jonossa, toisten selkien takaa tähyää tuulikaappiin, että ämpäri, riittääköhän minulle vielä, voi että kun se olisi sininen.

Näinhän sitä voisi äkkiseltään ajatella, mutta. Ensinnäkin ämpäri tavarana. Eikö se ole aika hyvä? Semmoinen antelias. Ei ole kulmikas eikä aggressiivinen, vaan pyöreä ja suopea, ei erottele, kaikille sama.

Siinä se tyhjänä seisoo, kuin kutsuen, että täytä minut. Käytä minua, olen toimintasi näyttämö, tee minulla mitä tahdot. Saat kuljettaa kiviä, käpyjä, mutaa tai maitoa, ihan mitä mieleen juolahtaa ja minä pysyn tässä, mykkänä ja uskollisena. En petä, en salaa, en nolaa kantajaani enkä saata huonoon valoon. Minut osataksesi et tarvitse manuaalia!

Pysyn piilossa liiterin takana ja siivouskaapissa, ja esillä olen heti kun tarvitaan. Sovin kaupunkiin ja sovin mökille, kelpaan lapselle ja aikuiselle olen tuiki tarpeellinen. Sammakonkutu minussa viihtyy, samoin pullataikina, voi kerätä sadevettä tai lapioida soraa autonrenkaan alle, minä en sisältöäni arvostele.

En väitä enkä soimaa, en vaadi enkä aseta ehtoja. Olen sopuisan kanssakäymisen oiva väline, auttamiseen tehty ja kuin luonnostaan kudon ihmisten välille ketjun, kädestä siirryn seuraavan käteen.

Ja jonottaminen sitten. Mitä se on? Siinä me olemme, lihavat ja laihat, nuoret ja vanhat, puheliaat ja hiljaiset; sydämensä murtaneet ja toisensa löytäneet, huolettomat ja neuvottomat.

Siinä me seisomme peräperää, toistemme vartiossa, sama on suunta ja kulku, yhteisessä puuhassa; poissa ovat keskinäiset erot ja läsnä se, mikä koko maailmaa yhdistää: seisoskelu. Siinä on kaikilla sama kylmä ja jano, kaikilla sama ämpärintoivo, eikä kukaan tenttaa, muistatko presidenttien järjestyksen tai joko tiedät ensi kesän muotivärin tai kuka äsken tviittasi ja mitä. Tasa-arvo ja rauhantyö, nimesi on jono.

Ja saa olla porukassa! Kukaan ei jätä jälkeen, kukaan ei toiselta karkaa, kukaan ei liikoja utele, sillä let’s face it, samassa jonossahan tässä kaikki ollaan. Että tarkemmin kun sitä aattelee, niin ämpäri ja jono, ämpärijono, ehkä se onkin kanssakäymisen ja kauneuden lakipiste.