Jonne Aaron: ”Romahdin erossa täysin”

Kun pitkäaikainen parisuhde päättyi, muusikko Jonne Aaron, 31, putosi pohjalle. Nyt hän on tajunnut, että elämässä on opittava luopumaan. 

Jonne oli juoksulenkillä ja kyyneleet valuivat poskille, mutta hän vain juoksi. Satoi vettä, pururata oli märkä. Kotiin päästyään hän lysähti vessan lattialle ja alkoi itkeä ääneen. Hän itki kuin pikkulapsi. Välillä hän huusi, välillä nyyhkytti ja välillä karjui. Tuska ja pettymys purkautuivat ulos. Hänen elämänsä nainen oli jättänyt hänet. Jonne oli hylätty.

Jonne itki, kunnes nukahti. Kun hän heräsi aamulla vessan lattialta tuulipuku päällään, silmät turvoksissa, hän päätti, ettei hän voi ikuisesti surra. Oli joulukuu 2011. Ero avovaimosta oli ottanut koville, edelliset kuukaudet olivat menneet rellestäessä. Isoveli Tommi Liimatainen oli soittanut lokakuussa ja huomauttanut, että juhannus meni jo. Jonne oli hummannut kesän ja syksyn aikana kymppitonnin, olo oli räjähtänyt. Mitä vitun väliä?

– Romahdin erossa täysin. Minulla oli tunne, että kelluin laineilla kuin höyhen. Menin sinne, minne tuuli vei. Minulla ei ollut suuntaa eikä päämäärää. Olin tyhjä ihminen, joka ei välittänyt mistään, Jonne Aaron sanoo.

Erotuska on nyt tuoreella levyllä Risteyksessä.

– Olin aina ajatellut, että muut eroavat, emme me. Päässäni pyöri kela, että olemme ikuisesti yhdessä. Eron pyörteissä aloin kirjoittaa näitä lauluja. Jokainen niistä on itse koettu.

”Hullaannuimme toisistamme”

Kun Jonne näki tulevan avovaimonsa ensimmäistä kertaa, hänestä tuntui kuin koko tamperelainen yökerho olisi tulvinut täyteen valoa. Jonne sanoi kavereilleen, että katsokaa mikä nainen. Kaverit nyökyttelivät päätään ja sanoivat, että tuota et kyllä saa, ei mitään jakoa.

Myöhemmin illalla Jonne näki naisen yökerhon pihalla ja ajatteli, että tekee elämänsä virheen, ellei pyydä tämän puhelinnumeroa.

Jonne soitti seuraavana päivänä, ja he sopivat treffit. Kun tärkeä päivä sitten koitti, Jonne tuli kotiin uupuneena päiväkodista, jossa hän silloin oli harjoittelijana. Hän vaihtoi vaatteet, otti torkut ja heräsi kuudelta illalla, jolloin hänen olisi jo pitänyt olla treffeillä. Kännykän puheaika oli mennyt umpeen, eikä hän voinut soittaakaan treffikumppanilleen.

Hetken sadasosan Jonne mietti, ettei hän lähdekään, mutta sitten hän ampaisi juoksuun. Hän juoksi Tampereen Tammelan Puistokadulta keskustaan Hämeentielle. Puolivälissä, asematunnelissa, hän oli lyyhistyä, henki oli loppua. Kun Jonne pääsi ravintolaan, hän oli 45 minuuttia myöhässä.

Ravintola näytti ensin tyhjältä, mutta sitten hän huomasi, että siellä istui yksi ainoa ihminen. Se ihminen odotti Jonnea.

– Siitä se lähti, rakastuimme ja hullaannuimme. Emme halunneet olla hetkeäkään erossa toisistamme. Toinen oli koko ajan mielessä. Tätä hullaantumista kesti monta vuotta. Meillä oli älyttömän kivaa yhdessä. Meitä yhdisti hurtti huumori, harrastettiin minigolfia ja keilaamista ja kaikkea semmoista.

”Tuntui, että aiheutin pettymyksen”

Kun he tapasivat, Jonne oli 19-vuotias päiväkotiharjoittelija, joka oli perustanut vuosia aiemmin bändin nimeltä Negative. Nainen oli Jonnea kuusi vuotta vanhempi, ja hän oli pankissa töissä.

Elettiin vuotta 2002. He muuttivat kaksioon, yhteiselo oli helppoa ja luontevaa. Välillä he olivat hetken erossakin, mutta kun he taas päättivät palata yhteen, he liimautuivat entistä tiiviimmin yhteen.

– Olimme kuin kuminauha, joka venytettiin äärimmilleen, mutta sitten kun sen päästi venytyksestä irti, paukahdimme tosiamme vasten ja jäimme toisiimme kiinni.

Jonnen Negative-bändi alkoi menestyä, ensimmäinen albumi War of Love ilmestyi 2003, keikkoja tuli entistä enemmän. Jonne Aaronista tuli kuuluisuus.

Jonne sävelsi öisin, avovaimo yritti nukkua, koska hänen piti lähteä aamulla töihin. Erilaisten vuorokausirytmien yhteensovittaminen ei ollut helppoa 65 neliön kokoisessa kaksiossa. Jonne oli yöeläjä, toinen päiväeläjä.

– Ammattini vaatii kumppanilta paljon joustavuutta, mutta olisin itsekin voinut olla hieman luotettavampi. Joka kerta kun lähdin keikalle, lupasin, että tulen heti keikan jälkeen kotiin. Sitten olikin hyvät jatkot ja sinne jäin. Vaikka jatkoilla ei sattunutkaan mitään dramaattista, kuten syrjähyppyjä, tuntui, että aiheutin monesti pettymyksen, kun en pystynyt pitämään lupauksiani.

– Olen tällainen avioerolapsi, joka tahtoi miellyttää kaikkia. Halusin, että kaikilla olisi kiva olla. Lopultakin olen oppinut, ettei kaikkia voi miellyttää, voi myös sanoa ei. Jees-Jonne kuuluu nyt historiaan. Minusta on tullut paljon onnellisempi, kun osaan sanoa ei.

”Olen maksanut kovan hinnan siitä, etten osannut kuunnella”

Sinä päivänä kun avovaimo ilmoitti, että hän on nyt löytänyt itselleen kämpän, Jonne istui olohuoneessa nojatuolissa ja sävelsi, avovaimo seisoi eteisessä. Ilmassa oli ärtymystä, tunnelma oli kireä.

– En ollut uskoa korviani, kun hän kertoi jättävänsä minut. Ajattelin, että mitä tämä nyt on, mutta uskottava se oli, kun toinen muutti pois. Olimme olleet yhdessä yhdeksän vuotta.

Jälkeenpäin Jonne on tajunnut, että avovaimo oli yrittänyt kertoa hänelle, ettei kaikki ollut suhteessa kohdallaan, mutta Jonne ei ollut kuunnellut.

– Ajattelin vain, että kyllä se siitä järkiinsä tulee, mitä se nyt tuollaista puhuu. Kuunteleminen on vaikea laji, aika moni suhde pelastuisi, jos parit osaisivat puhua ja kuunnella. Itse olen maksanut kovan hinnan siitä, etten osannut kuunnella.

Aluksi Jonne kielsi eron, sitten tulivat viha ja katkeruus.

– Kyselin itseltäni, että kelpaanko enää mihinkään. Voinko luottaa kehenkään? Miksi minulle käy näin? Niistä päivistä en oikein muista mitään. On vain kummallisia, hajanaisia muistikuvia, jotka putkahtelevat vieläkin silloin tällöin mieleen ahdistavina.

Jonne jäi yhteiseen kotiin ja remontoi sen toisenlaiseksi, koska halusi eroon muistoista. Hän repi vanhat tapetit alas, lattiat menivät uusiksi.

– Piti vain tehdä jotakin, että sai ajatukset jonnekin muualle. Minua piristi erityisesti se, kun yksi kavereistani tuli laittamaan eteisen seinän. Se rapattiin muhkuraiseksi ja maalattiin kullanväriseksi.

Ambulanssilla sairaalaan

Lähipiirin alkoholiongelmat varjostivat Jonnen lapsuutta, ja hän joutui välillä asumaan lastenkodissa. Siksi hän on aina yrittänyt olla viinan läträämisen kanssa varovainen, mutta eron jälkeen hän päästeli täysillä.

– Siirsin rajani, jotka olin asettanut juomisen suhteen. Istuin viikot baareissa ja viikonloput lepäsin kotona, koska viikonloppuisin baareissa oli häiritsevän paljon ihmisiä.

Hälytyskellot kilisivät välillä.

– Yhtenä iltana olin kuppilassa, joka oli täynnä tyyppejä, jotka eivät selvästikään olleet pahemmin sylkeneet lasiin. Itse olin kitannut konjakkia siinä määrin, että oksensin kuppilan lavuaariin. Vaikka maksoin kuppilan pitäjälle lavuaarin puhdistamisen, minulle ei enää tarjoiltu. Katselin ympärilleni ja mietin, että nyt olen tainnut vajota melkoisen alas. Aloin jo pelätä, että pystynkö täältä enää nousemaan. Keikuin vaarallisen lähellä reunaa.

Pysähdys tuli marraskuun lopulla 2011. Jonne heräsi aamuyöllä viiltävään vatsakipuun. Hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan, umpisuoli oli puhjennut. Leikkauksen jälkeen haava tulehtui niin pahasti, että Jonne joutui eristyksiin pariksi viikoksi.

– Tajusin, että nyt kroppa kertoo, ettei se enää jaksa. Sairaalassa minut pumpattiin täyteen vitamiineja, nukuin hyvin ja säännöllisesti. Se oli positiivinen kokemus.

Kun Jonne pääsi sairaalasta, hän päätti, ettei ainakaan viinan takia töitään ja terveyttään pilaa.

– En ole vieläkään mikään absolutisti, ja kunnon känni silloin tällöin tekee vain hyvää, mutta jatkuva dokaaminen on saanut jäädä.

Ero avovaimosta nosti pintaan myös surun isoäidistä. Isoäiti oli Jonnelle poikkeuksellisen läheinen, koska risaisten kotiolojen vuoksi Jonne vietti paljon aikaa tämän luona. Isoäiti kuoli tammikuussa 2011, ero tuli heinäkuussa, toukokuussa myös bändin kitaristi lähti omille teilleen.

– Kyselin itseltäni, että kaikkiko täällä aina hajoaa. Kun surin eroani, surin samalla myös mummoa.

Jonne ehti hyvästellä 93-vuotiaan isoäitinsä palattuaan kahden viikon Euroopan-kiertueeltaan.

– Ennen kiertuetta sanoin hänelle, että odota minua, ja mummo odotti.

Kun Jonne palasi Suomeen, hän ajoi sankassa lumisateessa sairaalaan. Hänellä oli tuliaisia isoäidille romanialaisilta faneilta, jotka olivat nähneet isoäidin Jonne Aaronista kertovassa dokumentissa Lastenkodista rocktähdeksi.

– Mummo oli hyvin väsynyt. Näytin hänelle mukanani tuomasta kartasta, missä Romania sijaitsee. Samana iltana hän nukkui pois. Vaikka ymmärsin, että mummon oli aika lähteä, hämmennyin, sillä hän oli aina ollut minulle hyvin tärkeä.

– Taannuin hetkeksi pikkuiseksi Jonneksi, joka juoksi mummon turvalliseen syliin. Kun mummoa ei sitten ollutkaan, tuli orpo olo.

– Kaikesta tästä olen oppinut, että ihmisen täytyy osata luopua. Mikään ei ole ikuista, kaikella on oma aikansa. Haluaisin uudella albumillani tuoda iloa ja valoa muidenkin elämään ja muistuttaa, että tärkeintä ei ole määränpää vaan se, miten matka tehdään ja että kyydistä voi myös nauttia. Itse nautin tällä hetkellä elämästäni jo senkin vuoksi, että välit entiseen avovaimooni ovat nyt hyvät.

”Rakkaus on minulle pyhä asia”

Miten Risteyksessä-Levy otetaan vastaan, jännittää Jonnea, koska levy on henkilökohtainen. Siinä käydään läpi pitkän suhteen eroa ja eron jälkeistä aikaa, johon mahtuu myös irtosuhteita.

– Juuri nyt keikkahommat vievät kaiken ajan. Ja jos jotakin säpinää olisikin, en kertoisi siitä julkisuudessa. Olen vuosien mittaan avannut elämääni niin paljon, että nyt olen tehnyt päätöksen pitää parisuhteeni kokonaan poissa julkisuudesta. Rakkaus on minulle niin pyhä asia, että jo se osuu kohdalle, pidän sen vain lähipiirin tiedossa.

– Totta kai haaveilen perheestä, mutta samalla pelkään, osaisinko olla vanhempi. Toisaalta kun olen nähnyt, kuinka pikkuveljeni Ville on upea isä lapsilleen, niin miksi en minäkin.

Jonne on jo ehtinyt saada uudesta levystään hyvää palautetta. Jopa legendaarinen Katri Helena, jonka manageri ja elämänkumppani Jonnen isoveli Tommi on, onnitteli levystä ja kertoi pitävänsä siitä.

– Kun kokenut kollega kiittää, kyllä se on uskottava. Katri on nähnyt kaiken ja tietää niin paljon. Katri aina muistuttaa, että artisti on yleisön palvelija. Olen samaa mieltä.

Teksti: Ulla Janhonen
Kuva: Heli Hirvelä
Anna 44/2014

Jonne Aaronin Vain Elämää -ohjelman tämän kauden lempibiisit:

Samuli Edelmann ja Apulannan Teit meistä kauniin

”Samuli lauloi kappaleen mielettömällä intensiteetillä. Olemme soittaneet laulua Negativen kanssa teininä treeniksellä. Biisi on kerran soitettu myös akustisella keikalla Kiinassa! Siinä on siis side omaan elämään.”

Jenni Vartiainen ja kohtalokas samba

”Jenni oli mekkoineen ja kukkineen korvan takana itse kohtalokas samba! ”

Vesa-Matti Loiri ja Armo

”Hieno biisi. Vesa-Matti on vaan niin pop.”

Lue myös: 

Samuli Edelmann Vain elämää -ohjelmasta: ”Psyyke oli koetuksella”

Putous-tähti Mari Perankoski liitostaan Jouni Hynysen kanssa: ”Emme näe kovin usein” 

Maria Veitola: ”Meillä oli kanttia heittäytyä suhteeseen”