Julkkikset

Jippu avaa kirjassa nuoruusvuosiensa rajua mallikulttuuria ja koskettelua: ”Koin meidän olevan kuin naudat maatalousnäyttelyssä”

Elämäkerta avaa Jipun, 36, värikästä nuoruutta teinimallina. Kosteissa illoissa ei asetettu ala- tai suojaikärajoja minkään suhteen.

Teksti:
Tiia Kailaheimo

Jippu, 36, eli Meri-Tuuli Elorinne. Kuva: Pekka Holmström, OM-arkisto

Elämäkerta avaa Jipun, 36, värikästä nuoruutta teinimallina. Kosteissa illoissa ei asetettu ala- tai suojaikärajoja minkään suhteen.

Ennen laulajan uraansa Jippu, oikealta nimeltään Meri-Tuuli Elorinne, teki teinivuosinaan mallin töitä. Mallikulttuuri lieveilmiöineen oli Suomessa tänä aikana epätervettä, paljastuu Jipun tuoreesta elämäkerrasta Jippu – Kun perhonen lakkaa hengittämästä, jonka on kirjoittanut Kai Kortelainen. Elämäkerta ilmestyi 16. helmikuuta.

Kirja avaa Jipun selviytymistarinaa rikkinäisestä lapsuudesta ja mielisairaalan suljetulta osastolta keikkalavoille. Kirjassa Jippu kuvaa myös herätyskokouksia, riippuvuuksia ja lähisuhdeväkivaltaa.

Pysäyttäviä ovat myös Jipun kertomukset alkoholinhuuruisista mallivuosista.

Olin tyrmistynyt, kun meidät muotinäytökseen valmistautuvat kisailijat riisuttiin Messukeskuksen takahuoneessa stringeille, minkä jälkeen vanhat äijät pyörittelivät meitä tissejä ja perseitä mittaillen. Koin meidän olevan kuin naudat maatalousnäyttelyssä sillä erotuksella, että mansikkeja ei farmarimessuilla meikata eikä tupeerata.

Jippu tunnetaan laulaja-lauluntekijänä, ja hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa Kii, Enkelten kaupunki sekä Samuli Edelmannin kanssa levytetty duetto Jos sä tahdot niin. Jippu on viime vuosina toiminut myös evankelistana, ja neljän vuoden ajan hän juonsi Radio Dei -kanavalle Jippu ja ihmisen ääni -radio-ohjelmaa. Hänet äänestettiin vuoden 2017 Radio Awards -kilpailussa suosituimmaksi naisjuontajaksi.

Jippu nuorena
Jippu mallivuosiensa aikaan, jolloin elinpiiri muuttui radikaalisti. Kuva: Nina Nordin.

Jippu pakeni kodin kaaosta

Mallin uraa aloitellessaan Jippu oli vasta 14-vuotias. Syyt malliksi hakeutumisen taustalla olivat huonossa itsetunnossa ja kotona. Nuorena Jippua kehotettiin ryhtymään malliksi, jolloin hän ajatteli ensimmäistä kertaa, että ehkä hän ei olekaan ruma. Elämäkerta avaa myös, kuinka Jipun lapsuudessa kotona oli vaikeaa.

Kenties suuri suunnitelmani malliksi ryhtymisestä oli minulle henkinen pakomatka ulos kodin kaaoksesta.

Nuorelle Jipulle mallimaailma vaikutti alkuun olevan täynnä glamouria. Kirjassa hän kuvaa, kuinka vantaalaisen lähiökoulun kiusattu taiteilijatyttö hyppäsi yhtäkkiä keskelle kauniaislaista luksuselämää.

Olin voittanut mallikilpailun, tein töitä muodikkaan ”Razzin” (mallitoimisto Paparazzin) listoilla ja liikuin samoissa juhlissa kuin julkisuuden henkilöt. Yhteisissä kemuissa pyöri niin malleja kuin muusikoitakin – Kim Herold, Darude, Saimi Hoyer, Ninja Sarasalo, Ville Valo, Tomi Metsäketo, Bomfunk MC’s -yhtyeen pojat.

Jippu vuonna 2006.
Jippu vuonna 2006. Kuva: Pekka Nieminen, OM-arkisto

Kosteita juhlia ja käpälöintiä

Vuosituhannen vaihteen mallipiirit eivät kuitenkaan olleet nuorelle tytölle sen parempi turvapaikka. Nuori Jippu oli käyttänyt runsaasti alkoholia jo ennen mallivuosia, mutta tänä ajanjaksona biletys lähti lapasesta. Jippu kuvaa olleensa todellisuudessa liian nuori ja liian rikki mallimaailmaan. Puhkeavan alkoholismin lisäksi myös mielenterveys heikkeni.

Jipulle olisi auennut mahdollisuus lähteä mallikiertueelle myös ulkomaille, mutta lähipiiri toppuutteli, koska Jippu oli vielä hyvin nuori. Paparazzin johtaja Laila Snellman torjui ongelmaisen Jipun uran ulkomailla peläten, että miehet käyttäisivät kokematonta teini-ikäistä tyttöä hyväksi.

Vaikka New York ja Pariisi jäivät, omaksuin epäterveen mallikulttuurin lieveilmiöineen surullisen nopeasti. Kuvausten ja muotinäytösten ohella riitti bileitä ja seurapiiritilaisuuksia. Paparazzin juhlissa kiehnutin itseäni kolmekymppisten äijien kanssa, vaikka en ollut itse vielä käynyt edes rippikoulua. Olin pikkuvanha teinimalli, jota miehet pussailivat ja puristelivat miestenhuoneissa ja leposohvilla kesken juhlien tai niiden jatkoilla.

”Cocktail-tilaisuuksissa ja kosteissa juhlissa kukaan ei kysellyt nuorten mallityttöjen ikää.”

Jipun mukaan teinimalleista ei kannettu suurta huolta eikä alkoholin käyttöä estelty. Jipun koulunkäynti sai siirtyä juhlinnan tieltä.

Cocktail-tilaisuuksissa ja kosteissa juhlissa kukaan ei kysellyt nuorten mallityttöjen ikää. Olimme alaikäisinä aikuisten juhlissa koristeina ja viihdykkeinä. Alkoholitarjoilua riitti teinimalleille siinä missä heidän kanssaan hinkuttaville vanhemmille miehillekin. Koristeille ei selvästikään haluttu asettaa ala- eikä suojaikärajoja minkään suhteen. Tavallisesti en seuraavana aamuna muistanut edellisenä iltana kohtaamieni miesten nimiä.

Kun Jippu sai levytyssopimuksen, hän pystyi irtautumaan mallikuvioista.

Mallikilpailun voitto oli minulle liikaa. Mieleni ei kestänyt sitä. Olin alkanut käyttää alkoholia vaarallisen runsaasti. Join aina, kun se oli mahdollista. Arkisin saatoin mennä koulusta suoraan baariin.

Jippu nuorena
Jippu oli teinimalli, jolle hohdokkaat juhlat kävivät koulua tärkeämmiksi. Kuva: Petteri Laakso.

Samankaltaisia kokemuksia mallimaailman raadollisuudesta kertoi Annalle tunnettu suomalaismalli Niina Kurkinen vuonna 2020.

Kurkinen muistelee, kuinka hän istui 16-vuotiaana mallitoimiston illallisilla vanhemman valokuvaajamiehen käsi reidellään. Vuotta myöhemmin häntä oltiin lähettämässä pehmopornokuvauksiin.

– Malleihin suhtauduttiin objekteina, ja heidän arvonsa määriteltiin ulkonäön mukaan. Muut kuin malli itse päättivät, oliko hän sopiva ja riittävän hyvä.

Armo äidiksi tulemisen myötä

Värikkään elämän elänyt Jippu on löytänyt sittemmin tasapainon ja pystynyt armahtamaan itsensä. Jipulla on Romeo-poika ja hän kirjoittaa musiikkia muille artisteille. Kirkossa hän pitää Haavanaiset-vertaistukiryhmää. Äidiksi tuleminen toi Jipun elämään paljon rakkautta, eivätkä omat halut ja tarpeet olleetkaan enää kaiken keskiössä.

Toisten tarpeiden huomioiminen ja niistä huolehtiminen on lopulta elämässä paljon arvokkaampaa kuin oman navan ympärillä pyörivien mielitekojen ja murheiden märehtiminen.

 

Kursivoidut kohdat ovat Kai Kortelaisen kirjoittamasta elämäkerrasta Jippu – Kun perhonen lakkaa hengittämästä (WSOY 2022).

Seura.fi: Matkailuyrittäjä Saimi Hoyer paljastaa menestyksensä salat: ”Ei kannata kadehtia vaan kuunnella niitä, jotka ovat tehneet asioita oikein”

X