Kuukausihoroskoopit

Kuukausihoroskooppi 10/2014

Teksti:
Anna.fi

Aurinko ja Venus asettuvat erittäin haastavaan kulmaan Uranuksen ja Pluton kanssa heti lokakuun alusta lukien ja siksi olemme kaikkia tavallista kriittisempiä oman energiamme ylläpitämisessä ja arvomaailmamme toteuttamisessa. Jokainen ihminen tarvitsee tällaisena aikana enemmän tilaa ja vapautta ympärilleen. Auktoriteettien on nyt vaikea säilyttää valtaansa sellaisissa tilanteissa, joissa joku kokee liiallista rajoittamista tai oman arvomaailmansa loukkaamista.

Tällainen kuvio lisää levottomuutta ihan tavallisen ihmisen elämässä ja paljon suuremmassa mittakaavassa vapaudestaan taistelevien ihmisten keskuudessa. Kannattaa ainakin mielenkiinnolla seurata Ukrainan ja Lähi-idän tilanteiden kehittymistä. Rauhan tai edes aselevon aikaansaaminen on varmasti vaikeaa tällaisen astrologisen energian vallitessa.

Kuukausihoroskooppi

Kaiken tämän lisäksi Merkurius lähtee perääntymään lokakuun neljäntenä päivänä, eikä se ainakaan helpota osapuolten välistä ymmärrystä toistensa sanomisista tai tekemisistä. Merkuriuksen perääntyessä näin kriittisenä aikajaksona synnyttää helposti aggressiivista suhtautumista pienempiinkin vastoinkäymisiin ja kaikkeen itseen kohdistuvaan arvosteluun. Sopimuksia solmiessasi kannattaa varmistaa kaikki yksityiskohdat ennen sopimuksen lopullista hyväksymistä. Jos vähänkään epäilet asian vilpittömyyttä, vaadi sopimus nähtäville kirjallisessa muodossa ja allekirjoituksin varustettuna.

Oinas

Lokakuun alku on todella tehokas mittari suunnitelmiesi todelliselle merkitykselle elämässäsi, sillä jokainen sinulle vähänkään vahingollinen tai haitallinen asia tulee tuntumaan todella pahalta ja samalla se hetkellisesti tyhjää kaikki energiavarastosi. Tämä ei ole ennustus vaan mahdollisuus huomata elämääsi ja menestystäsi rajoittavat tekijät ajoissa, jotta voit irrottautua niistä hyvän sään aikana.

Rakkaus

Rakkauselämässä täytyy tapahtua jatkuvaa uudistumista ja se on mahdollista vain mikäli olet itse valmis tekemään sinulle mielekkäitä valintoja sinulle tärkeiden ja rakkaiden asioiden osalta. Lokakuussa olet tavallista kriittisempi oman elämäsi nautintojen edessä ja saatat osoittaa tyytymättömyytesi kumppanillesi vain siksi, että olet jättänyt asioita tekemättä miellyttämisen varjolla.

Härkä

Lokakuu tulee testaamaan tekemistesi laatua tiukalla mittarilla Saturnuksen tehdessä oppositiota merkkiisi ilman muita vaikuttavia tekijöitä. Tästä syystä saattavat energiasi olla todella vähissä ja tunnelma hiukan matalalla. Siihen ei kuitenkaan ole mitään todellista aihetta. Kosminen viisaus vain pyrkii pitämään sinut poissa tieltä järjestäessään asioitasi paremmalle mallille. 

Rakkaus

Energian vähyys ja ajoittainen turhautuneisuus ei tee sinusta maailman halutuinta seuralaista tämän kuun aikana, eikä sinun pidä mitään sellaista itseltäsi nyt odottaa. Uskalla elää omaa elämääsi ja pidättäydy hoitamaan vain omat asiasi. Muiden asioiden hoitamiseen ja velvollisuuksista huolehtimiseen voimasi eivät millään riitä. Älä suotta yritä miellyttää rakastettuasi. Ole vain oma itsesi.

Kaksoset

Yleistä: Marsin oppositio synnyttää jo itsessään kovaa painetta tehdä täysin omia ratkaisuja täysin omalla aikataululla. Tämän kuukauden haasteellinen ilmapiiri lisää myös sinun tarvettasi löytää tarpeeksi vahva motivaatio kaikelle tekemiselle. Jos idea puuttuu, niin vaikeaksi menee ja epäonni vainoaa jokaista väkisin tehtyä siirtoa. Kannattaa siis toimia mahdollisimman itsekkäästi ja tehdä vain kivoja asioita.

Rakkaus

Venus on voimissaan kolmiomerkissäsi etenkin lokakuun alkupuoliskolla ja siksi saatat päästä nautiskelemaan täysin arvaamattomista kohtaamisista ja eksoottisista tunnelmista lähes tulkoon vahingossa. Mitä kivempaa osaat vapaa-ajastasi tehdä, sitä suurempi on näiden upeiden kohtaamisten mahdollisuus. Mitään suurempaa rakkaustarinaa tästä ei välttämättä synny, mutta hauskaa pitäisi olla.

Rapu

Lokakuu rassaa vapaudentarvettasi oikein kunnolla ja hermostut todella helposti pienemmästäkin sinuun kohdistuvasta määräilystä. Oivalluksesi ja vauhdikkaat ideasi ovat aivan varmasti toteuttamiskelpoisia, mutta ne on hoidettava täysin itsenäisesti. Ahdistus iskee kimppuusi heti kun vähänkään sorrut tekemään asioita velvollisuudentunnosta jotakuta kohtaan.

Rakkaus

Myös rakkauselämässä vallitsee enemmän tai vähemmän kriittinen tunnelma etenkin kaikkea rajoittavaa käyttäytymistä kohtaan. Toisaalta sinussa elää nyt melkoinen kapinallinen, joka on valmis uhmaamaan sääntöjä ja vaatimuksia. Tällaisena aikana tulet helposti törmäämään houkutteleviin kohtaamisiin ja kynnys tilaisuuteen tarttumiseen on yllättävän matalalla. Uskalla elää omalla tavallasi.

Leijona

Lokakuussa Mars vauhdittaa merkissäsi liikkuvaa Jupiteria ja tekee tästä kuusta ehkä yhden tämän vuoden vauhdikkaimmista. Ja kun Uranus vielä täydentää kuvion kultaiseksi kolmioksi, niin eihän sinua pysäytä mikään. Nyt kannattaa toteuttaa omia ideoita aivan hurjalla vauhdilla ja nauttia jokaisesta päivästä täysin siemauksin. Löydät oikeat asiat ja oikeat ihmiset, kun vaan tiedät mitä todella haluat.

Rakkaus

Venus osuu kultaiseen kolmioosi sekstiiliasemassa ja siksi myös rakkauselämä hymyilee kaikilla hampaillaan. Viehätysvoimasi kasvaa kasvamistaan ja teet itsellesi suuren palveluksen uskaltamalla viedä omat haaveesi vieläkin astetta korkeammalle ja nautiskelemalla niiden toteuttamisesta. Mitä hauskempaa heittäydyt pitämään, sitä suurempaa ihailua saat osaksesi.

Neitsyt

Lokakuu on juuri sopiva aika keskittyä kehon ja mielen puhdistamiseen sekä ravinnon että henkisten harjoitusten kautta. Kehosi reagoi tavallista voimakkaammin kaikkeen rasitukseen ja stressiin, eikä pieniäkään oireita kannata jättää vaille huomiota. Lepo ja rentoutuminen on suurin palvelus, mitä voit tässä kuussa tehdä oman menestyksesi ja päämääriesi hyväksi.

Rakkaus

Venus on siirtynyt seuraavaan merkkiin ja romanttinen lataus tasoittuu aivan väkisin arkisemmalle tasolle. Voimasi eivät riitä minkäänlaiseen miellyttämiseen ja siksi saatat huomata olevasi hyvinkin kärttyinen pientenkin vaatimusten edessä, arvostelusta puhumattakaan. Toimiva ihmissuhde ei tästä ajasta ole moksiskaan, mutta etenkin omistussuhteet tulevat olemaan kovilla.

Vaaka

Aivan hurja energialataus puhaltelee purjeisiisi lokakuun aikana persoonallisten planeettojen viihtyessä merkissäsi ja tästä syystä pääset toteuttamaan viime kuun päähänpistojasi tehokkaasti ja menestyksellisesti. Asiat etenevät korkeapaineella ja sinun on uskallettava pysyä tahdissa mukana läheistesi reaktioista välittämättä. Ota valta ja vastuu kokonaan omiin käsiisi ja onnistut varmasti.

Rakkaus

Venus on nyt saapunut merkkiisi ja rakkauselämäsi kannalta tärkein kuukausi tulee osoittamaan, millaiseksi tuleva vuoden mittainen jakso muodostuu. Ratkaisevaa on nyt se, kuinka hauskaa osaat pitää ja kuinka paljon osaat nauttia päivittäisestä elämästäsi. Olet niin energinen ja valoisa, että ihastuksilta on mahdotonta välttyä. Nauti saamastasi huomiosta ja muista, että pallo on sinulla.

Skorpioni

Lokakuu on edelleen todella tärkeää aikaa oman päämääräsi ja tavoitteesi toteuttamisen kannalta, mutta tällä kertaa on maltettava keskittyä menestyksellesi välttämättömien rutiinien hoitamiseen riittävällä antaumuksella. Se onnistuu ihan helposti, jos keskityt kullakin hetkellä tärkeimmältä tuntuvan asian hoitamiseen ja jätä kaiken muun mielestäsi, kunnes homma on hoidossa.

Rakkaus

Venus lähestyy merkkiäsi ja saapuukin sinne lokakuun viimeisinä päivinä. Siihen asti teet jonkinlaista puhdistusta arvomaailmasi kanssa ja kiinnität enemmän huomiota asioihin, jotka eivät enää jaksa kiinnostaa sinua. Tyytymättömyys on tärkeä apulaisesi valmistautuessasi suureen rakkauden uudelleen tulemiseen marraskuun aikana. Riittää, että tiedostat tekeväsi tilaa rakkauden uudistumiselle.

Jousimies

Marsin voimat moninkertaistuvat lokakuun aikana sen tehdessä kultaista kolmiota Jupiterille ja Uranukselle. Nyt saat ottaa käyttöön kaikki mahdolliset Jousimiehen seikkailuenergiat ja lähteä ihan oikeasti valloittamaan maailmaa. Tempaise irti kaikki turhat kahleet ja kiinnikkeet, sillä tätä aikaa ei kannata haaskata satamassa hortoiluun. Ota innolla vastaan jokainen kivalta tuntuva uusi vaihtoehto.

Rakkaus

Venuksen sekstiili merkissäsi etenevälle Marsille antaa kaikki mahdollisuudet värittää tätä menestyksen jaksoa myös romanttisilla väreillä. Seikkailun melskeessä voit siis heittäytyä myös huvitusten pyörteisiin ja nauttia saamastasi huomiosta. Olet ehdottomasti yksi tämän kuun halutuimmista seuralaisista ja sillä asenteella sinun tulee kaikenlaisiin lähestymisyrityksiin suhtautua.

Kauris

Persoonallisten tekijöiden neliöaspektit ja perääntyvä Merkurius tekevät lokakuusta tavallista haasteellisemman jakson kaikille suunnitelmillesi ja tavoitteillesi. Nyt nimittäin katsotaan todella tarkasti, mitkä ovat sinulle merkityksellisiä tavoitteita ja mitkä taas pelkkiä velvoitteita. Eteenpäin menevät vain sinulle todella kuuluvat jutut ja kaikki muu touhu takkuaa oikein kunnolla.

Rakkaus

Venuksen neliö yhdessä muiden tekijöiden kanssa tekee tästä lokakuusta yhden tärkeän tarkastuspisteen rakkauselämäsi todelliselle sisällölle. Olet äärimmäisen kriittinen asioille ja ihmisille, jotka millään tavalla esittävät sinulle omasta tahdostasi poikkeavia vaatimuksia. Hermostumisesi ja aggressiivisuutesi toista kohtaan ovat selvääkin selvempiä merkkejä siitä, että teet asioita enemmän toisen kuin itsesi vuoksi.

Vesimies

Lokakuu saattaa muodostua yhdeksi vuoden menestyksekkäimmistä kuukausista, jos osaat lukea oikealla tavalla elämän pieniä merkkejä. Monenlaisia ja suurella todennäköisyydellä hyvin menestyksellisiä vaihtoehtoja putkahtelee nyt eteesi tiuhaan tahtiin ja valinnat on tehtävä hetkellisen tuntuman perusteella. Luota siihen, että aikaa on aina tarpeeksi ja tartu rohkeasti kaikkeen mikä sinua tosissaan kiinnostaa.

Rakkaus

Vahvasti aspektoitunut Venus vaikuttaa kolmiossa merkkiisi ja siksi tämä kuukausi saattaa olla hyvin vauhdikas myös romanttisessa mielessä. Uusiin kohtaamisiin ja tuttavuuksiin kannattaa heittäytyä pelottomalla ja jopa uhmakkaalla asenteella. Sinusta ollaan varmasti hyvin kiinnostuneita tämän kuukauden aikana vain siksi, että pistät oikein kunnolla tuulemaan ja pidät kunnolla hauskaa.

Kalat

Syyskuussa alkanut elämän flow-ilmiö muuttuu lokakuun kuluessa herkäksi kuulosteluksi ja siksi on syytä kiinnittää huomiota kaikkiin vähänkään varoittaviin aavistuksiisi. Niissä ei ole mitään negatiivista, sillä tuollainen hiukan ahdistava tunnelma vain opastaa katsomaan epäselvältä tuntuvaa juttua hiukan tarkemmin. Tällainen tietoinen tarkastelu riittää kääntämään koko jutun positiiviseksi. 

Rakkaus

Jos viime kuussa olit hiukan yliherkkä rakastettusi tai kumppanisi edesottamuksille, niin tässä kuussa et ehkä jaksa olla lainkaan kiinnostunut tunteiden olemassaolosta. Silti tähän kuuhun sisältyy optio todella voimakkaasta kohtaamisesta tai ainakin tunteiden palosta hyvin hetkellisenä kokemuksena ja todennäköisesti jonkun muun kuin vakituisen kumppanisi kanssa. 

Astro.fi

Kurkkaa tulevaisuuteen – Kokeile ilmaista astrokalenteria!

Lue myös:
Mikä horoskooppimerkki oikeasti olet?

Äitihoroskooppi

Lapsihoroskooppi

X